SQIN NÄYTTELY

MEA:n työ nimeltään Second Skin oli esillä Modys Ry:n järjestämässä SQIN-näyttelyssä.

Näyttelyjulkaisusta poimittua:
“Farkut ovat monelle meistä nykyään kuin toinen iho. Ne edustavat käyttömuotia, ja ovat arjen uniformu ikään ja sukupuoleen katsomatta. SQIN-näyttelyyn toteutettu mekko on valmistettu uudelleenkäytetystä denim-kankaasta ja nahasta. Denim on kuin ihomme, siinä näkyvät vuosien saatossa saamamme jäljet eletystä elämästä. Vahva denim-kangas ja nahka ovat materiaaleina parhaimmillaan elämän pehmentäminä ja kauniisti kuluttamina.”

Kesällä 2017 (1.5. – 3.9.) SQIN oli esillä Eckerön posti- ja tullitalossa Ahvenanmaalla. Syksyllä 2017 näyttelyn maakuntakierros ulottui Orivedelle, Ylöjärvelle, Punkalaitumelle, Urjalaan ja Pälkäneelle.

Syksyllä 2018 SQIN on esillä Emil Aaltosen museossa Tampereella.

SQIN-näyttelyssä käsitellään sen teemaa eli nahkaa, laaja-alaisesti ja materiaaleina nähdään nahan lisäksi myös esimerkiksi hopeaa, lasia ja keramiikkaa, ja tietysti kierrätettyä denimiä MEA:n tapaan.

Lue lisää näyttelystä.